Lauantai oli tyttöjen reissupäivä, eli lähdettiin Tilke-neidin kanssa kahdestaan matkaan heti aamusta. Onneksi arvostelu oli merkattu alkavaksi vasta klo 11:10. Tähtäsin klo kymmeneen, joten lähdin kotoa vähän kahdeksan jälkeen. Vähän tuli yliarvioitua matkan kesto, mutta mukavaahan siellä oli kehän laidalla istuskella ja katsella ranskanbulldogien arvostelua, kun sääkin salli. Tuomari oli tällä rodulla sama kuin meillä ja yritinkin päästä vähän jyvälle hänen ajatusmaailmastaan siinä kuitenkaan onnistumatta.. koko päivänä. Sitten alkoikin jännittää, että miten meidän oikein käydään, kun jotkut ranskanbulldog-valiot saivat EH:n.. :/
Meidän treenaus on jäänyt kovin vähälle viime aikoina, mutta silti Tilke käyttäytyi mielestäni todella hyvin. Haasteita toi kehä, joka oli nurmikolla. Tilke yritti kulkea nenä maassa, joten remmi piti pitää tiukkana. Mutta muuten kaikki meni todella hyvin. ERI sieltä tuli ja sitten vielä sijoituimme kolmanneksi omassa luokassamme, jossa oli viisi koiraa :) Kasvattaja huomautti, että olemme tosiaan sijoittuneet joka näyttelyssä, eikä se ole huono saavutus ollenkaan :) Vaikka itse tunsin kyllä hienoista pettymystä.. joka ikinen kerta sitä vain tulee maalailtua niitä pilvilinnoja jonnekin niin korkealle, että kaikki ROPia huonompi arvostelu on pettymys :D Kisaajaluonne ilmeisesti :)
Se on jännä miten kehän ulkopuolella Tilke on kuin päätön kana. Sinkoilee kaikkialle ja tekee tuttavuutta jokaisen koiran ja ihmisen kanssa. Mutta annas olla, kun siirrymme kehään, niin Tilke ottaa jonkin uuden moodin. Olen aina varma, että neiti nukahtaa pystyyn. Ihan kuin se tietäisi, että tässä pitää nyt osata käyttäytyä ja voi taivas, kun käyttäytyminen onkin tylsää! :D
Minulla on suunnitteilla vielä kolme näyttelyä tälle vuodelle. Yhteenkään en ole vielä ilmoittautunut, mutta enköhän niistä jokaiseen vielä mukaan tunge.. Tampere, Seinäjoki ja Kankaanpää.
Tiedän ihan 100%:n varmasti, että Tilkestä kehkeytyy tämän murrosiän jälkeen niin valtavan ihana kaunotar, joka valloittaa kaikki <3 :)
Meidän neiti täyttää muuten tämän viikon perjantaina, 13.7, kokonaisen vuoden <3 Taidetaan käydä synttäreiden kunniaksi kasvattajaa ja Tilken äitiä ja veljeä moikkaamassa <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti