Alla olevassa kuvassa näkyvät perheemme karvanaamat.
Olemme siis siitä onnellisessa asemassa, että meillä asuu kissa ja koira sulassa sovussa saman katon alla. Yo. kuvassa molemmat ovat vielä aika pikkuisia, ikää en nyt juuri muista.
Tilke-tipsu on syntynyt siis 13.7.2011 ja Elmo-kissa on pari kuukautta vanhempi. Elmo tuli meille 12 viikon ikäisenä mummolasta. Tosin sen nimi oli silloin Elli :) Eläinlääkäri vasta kertoi sen olevan ehkä vähän tyttöinen nimi tälle meidän kollille :)
Molempia elukoita käytetään eläinlääkärissä rokotuksissa ja madotukset hoidetaan säännöllisesti. Elmo tosin on sisäkissa, joten esim. rokotukset voisi hoitaa harvemminkin, mutta emme halua ottaa riskejä, sillä Tilke käy kuitenkin pihalla jatkuvasti ja nämä kaksi ovat todella läheisissä tekemisissä keskenään.
Tilken kanssa on käyty hampaanpoistossakin kertaalleen, mutta silti suusta löytyy vielä pari maitohammasta. Eläinlääkärin mukaan niiden pitäisi irrota itsestään, joten en turhanpäiten aio mennä neitiä nukuttamaankaan.
Tilke on meillä sijoituksessa. Sen kasvattaja on siis myös omistaja. Kasvattajalta pyydettiin siis lupa myös tämän blogin avaamiseen :)
Tilke löytyy myös kasvattajan sivulta osoitteesta
http://www.hoswin.fi/sijoitusnartut.html.